Peruskorjausta odotellessa avun antaa homeilman puhdistaja

LÄHDE: Vanhempainliitto

Pietarsaaren kaupunki sai homeilmaa puhdistavista laitteista ensiavun ja arvokasta lisäaikaa ongelmakiinteistöjen peruskorjausten suunnitteluun.

Pietarsaarelaisen päiväkodin väki alkoi oireilla muutama vuosi sitten. Korjauksista huolimatta tilanne jatkui niin vaikeana, että ilman pikaisia toimia päiväkoti ei olisi voinut jatkaa toimintaansa.

Peruskorjauksen suunnittelun ajaksi päiväkotiin vuokrattiin seitsemän Sterimat-homeilmanpuhdistajaa. Laitteet tekivät tehtävänsä: henkilökunnan ja lasten oireilu väheni selvästi.

Kun päiväkodin peruskorjaus alkoi, homeilman puhdistajat siirrettiin vanhaan koulurakennukseen. Perusteellista korjausta odottavan koulun ilmanlaatu on parantunut niissä tiloissa, missä laitteet ovat käytössä. Pietarsaaren kaupunki seuraa tilannetta ja tarpeen vaatiessa vuokraa lisää ilma puhdistavia laitteita.

Perustuu UV-menetelmään

Sterimat homeilman puhdistaja

Sterimatin toiminta perustuu UV-säteilyyn. Pietarsaaren kaupungilla oli UV-menetelmästä hyviä kokemuksia uimahallin veden puhdistuksessa, joten homeilman puhdistaja herätti kaupungin tekniikasta vastaavan Sauli Tupelin kiinnostuksen.

Homeilman puhdistaja on osoittautunut helppokäyttöiseksi, esimerkiksi teho on kätevästi säädettävissä. Lämmityskauden ulkopuolella pientä hankaluutta voi aiheuttaa laitteen tuottama lämpö. Pietarsaaressa pulma on ratkaistu tilojen hyvällä aamutuuletuksella.

Antaa arvokasta lisäaikaa

Sauli Tupeli on tyytyväinen yhteistyöhön laitteita vuokraavan Mecastep Oy:n kanssa.
–Voin lämpimästi suositella UV-menetelmään perustuvaa homeilman puhdistajaa ensiavuksi homeongelmaisiin kiinteistöihin. Sen avulla voidaan ostaa korjausten suunnittelun tarvitsemaa lisäaikaa.

–Vuokraan sisältyy myös laitteiden huolto, kertoo Mecastep Oy:n myyntipäällikkö Pasi Hulkko. – Tarvittaessa Mecastep tekee myös mittauksia ja muita tutkimuksia yhteistyössä Ramboll Analyticsin kanssa.

Sterimat-homeilmanpuhdistaja

  • Vähentää huoneilmassa olevien homesieni-itiöiden ja bakteereiden määrää.
  • Tehokas hiukkassuodatin estää elottomien hiukkasten aiheuttamia haittoja.
  • Ei tuota otsonia eikä päästä säteilyä laitteen ulkopuolelle.
  • Itä-Suomen yliopiston laboratoriatutkimuksissa pienensi tehokkaasti ilman mikrobipitoisuuksia.
  • Lievensi mikrobien vaurioitumissa tiloissa oleskelevien henkilöiden oireita.
  • Toimii ensiapuna, ei poista rakenteiden korjaustarvetta.
Jaa artikkeli: